Singbody-lauluvalmennus

Monet oppilaistani toimivat vaativissa esimiestehtävissä erilaisissa organisaatioissa. Siksi seuraan aktiivisesti myös työelämän kehittymistä ja erityisesti siellä jatkuvassa kasvussa olevaa suorituspainetta. On ilahduttavaa nähdä, että organisaatiot kilpailevat vahvasti asemastaan parhaina työpaikkoina. Tämä kertoo siitä, että keskeiseksi kilpailutekijäksi lähes poikkeuksetta nykyään koetaan henkilöstön hyvinvointi. Tiedämmehän jo nyt, että motivoitunut henkilö pystyy laadullisesti merkittävästi suurempaan työpanokseen ilman fyysisen työmäärän kasvua. Näen tässä jälleen laululla ja musiikilla erinomaisen potentiaalisen roolin työyhteisöjen työilmapiirin ja  motivaation parantajana. Olen vakuuttunut siitä, että yhdessä laulaminen lisää yhteisöllisyyttä, parantaa sisäistä tiedonkulkua, kaataa turhia byrokratian aitoja ja saa ihmiset arvostamaan työtovereitaan uudella tavalla. Jos jaat näkemykseni yhä haastavammista työelämän paineista, mieti voisiko sinun työyhteisösi henkistä laatua parantaa vaikkapa koko organisaation omalla sekakuorolla, johtoryhmän kvartetilla, it- tuen kuorolla tai talousosaston omalla kuorolla. Tämä kaikki voi onnistua avullani – jos niin haluatte.  Katso tästäkin kotisivujeni Palvelut -osiosta.

Ja vielä viimeiseksi – haluan valmennettavieni nauttivan laulamisesta ja haluan että heidän hyvinvointinsaa kasvaa sen seurauksena. Käykö näin? Sen tietää vain kokeilemalla. Itse uskon siihen, sillä asiakaspalautteeni on ollut erittäin hyvää. Ota minuun yhteys, niin kokeillaan. Jos tuntuu hyvältä, jatketaan, jos laulaminen ei ole sinun tai organisaatiosi juttu, löydätte varmaankin jotain muuta.

 

 

Räätälöin palveluni juuri teidän tarpeisiinne. Kysy Tarjous!

• Yksityisvalmennus

• Ryhmävalmennus

• Tyhy- ja Tyky-päivät

• Toiminnaliset luennot

• Tapahtumat

paivi.lumiaro@gmail.com